Elämäniloa ja ilotulitusta

Eilen alkoivat pitkään odotetut ope-opinnot! Aamukuuden juna kuljetti Tampereelle, kuten tänäkin aamuna. Kun kuljen junalla, kuljen aina ravintolavaunussa – täällä on tunnelmaa ja nauru raikaa. Tuoretta kaffetta, croissanttia paistettuna ja viereisessä pöydässä kaksi eteläpohjalaasta ukkoa niin täynnä elämäniloa, että väsy ei minuakaan enää paina. Lapsetkin ovat kotona heränneet, syöneet, pukeneet ja matkalla kohti koulua.

Ope-opinnot kestävät alustavan suunnitelman mukaan ensi syksyyn, nopeimmat tekevät työt jo vuodessa. Saimme eilen Marja-opelta tehtäväksi pitää opintojen ajan portfoliota tai oppimispäiväkirjaa, johon voi matkan varrella kirjata ylös oman mielensä mukaan erilaisia helmiä, löytöjä ja oivalluksia. Myös toteutustavan sai jokainen itse valita. Minulla on pitkään ollut tyhjänpanttina tämä verkko-osoite, ja nyt sain sille mukavaa käyttöä.

Eilen oli hyvä päivä ja aivan varmasti myös tänään. Pyrin ope-opintoihin Vaasaan Åbo Akademiin jo lukion jälkeen, mutta tie kuljetti ensin Vaasan yliopistoon tieteen, sähkötekniikan ja energian pariin. Nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin Tampereella TAOKissa tuntuu kuin olisi kotona. Tuntuu hyvältä, vaikka ope-opintojen aloittaminen tarkoitti tähän hetkeen myös energiatekniikan jatko-opintojen ja väitöstyön laittamista pöytälaatikkoon. Niiden aika on seuraavassa hetkessä.

Ajattelen kuitenkin, että kaikella on aikansa ja kaikkeen ei aika vain kussakin hetkessä riitä. Valintoja täytyy tehdä, vaikka joskus tuntuukin vaikealta. Haastattelin viime viikolla Vaasan Ikkuna -lehteen viikon vieraaksi Intiasta kotoisin olevaa Nirupam Smartia, joka on tullut Suomeen 13 vuotta sitten ja joka tällä hetkellä työskentelee koulunkäynninohjaajana vaasalaisessa koulussa. Meillä olisi juttua riittänyt vaikka ja miten, ja kotiin ajellessa tiesin, että olin tehnyt opintojen ja tulevaisuuden suhteen parhaan mahdollisen ratkaisun.

Eilen ymmärsin, miksi siltä tuntui. Marja-ope aloitti eilisen päivän otsikolla “Kohti menestystarinaa”. Hän puhui sytyttämisestä ja siitä, miten oppilaiden aivot ovat täynnä tähtisateita, jotka opettaja saa syttymään. Mitä suuremman “ilotulituksen” opettaja saa aikaan, sitä paremmin koulutus on onnistunut. Itse ajattelen, että ihminen oppii elämän jokaisessa hetkessä ja jokaiselta kohtaamaltaan ihmiseltä. Tavatessamme ensimmäistä kertaa Nirupam puhui, kysyi ja kyseenalaisti, iloitsi suomalaisesta koulusta ja meidän koululaisista ja sai minussa aikaan valtaisan ilotulituksen.